sunnuntai, 6. marraskuuta 2011

Kadonnut skräppimojo

Heihei täällä mä oon, ihan hengissä vielä :) Skräppimojo, sisustusmojo ja melkein kaikki muukin elämä on viime viikkoina ja kuukausina kadonnut, sillä oon vaan tehnyt koruja ja suunnitellut koruja ja vielä vähän tehnyt ja suunnitellut. Ja tuntuu että sitä tulee olemaan ainakin koko tämä syksy ja mahdollisesti (toivottavasti) pidempäänkin.

Mutta nyt mä päätin että tänä sunnuntaina vähän siivoillaan huushollia ja sitten istahdetaan skräppipöydän ääreen. Oikeesti, tuntui että mä sen ees muistanut missä mun kaikki välineet on ja minkälaisia papereita ja koristeita omistan. Että nyt lähdettiin vähän niinkuin nollasta taas liikenteeseen. Ideat oli myös ihan nollissa, joten skräppäsin sitten siitä :D Otin vaan ensimmäisen paperin joka tuntui sopivan kuviin ja läiskin noita koristeitakin aika huolettomasti. Ja okei, lopputulos tosiaan ehkä näyttää hiukan siltä että tässä ei olla mitään juuri ajateltu vaan on pistetty vaan tuulemaan, mutta väliäkös sillä. Sain skräppijumin ainakin hiukkasen lievenemään.


Ja kiitos Marika ihanasta tunnustuksesta. En valitettavasti jaksa nyt vastailla noihin tunnustuksen mukana tuomiin haasteisiin, mutta ehkä seuraavalla kerralla :) Iso kiitos kuitenkin ja lämmittää muuten mieltä että joku muistaa mut vaikka oon hiljaiseloa pitänytkin.



2 kommenttia:

maikko kirjoitti...

aihe pisti hymyilyttämään :D
kiva sivu ja aivan ihanat kuvat!

Marika kirjoitti...

Oleppa hyvä! EIhän sua tokikaan oo unohdettu! :)

Mukavan rennon näköinen sivu!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...